torstai 5. joulukuuta 2013

mukavia raitoja?


Tähän aikaan vuodesta monessa käsityöblogissa vallitsee hys hys-projektien aiheuttama hiljaisuus. No, voin kertoa, että minun hiljaisuuteni ei tänäkään vuonna johdu niistä. Jotain itse tehtyä kyllä olen, omaksikin yllätyksekseni, pakettiin käärinyt. Varsinaisesti hiljaisuutta aiheuttavat kuitenkin opiskelukiireet. Sekä kummallinen päättämättömyys, joka saa purkamaan jo neulottua, muuttamaan suunnitelmia, purkamaan, jättämään sikseen epämääräisen tyytymättömyyden tunteen iskiessä. 

Kuvassa lepäävistä raidoista olen neulonut yhden ja toisenkin version. Viimeisimmässä olen edennyt ihan ohjeen mukaan. Vyötärömuotoilut tosin jätin pois ja neuloin helman a-linjaiseksi, koska langan laatu viittaa siihen, että se tulee blokatessa venymään eivätkä muotoilut välttämättä osu kohdilleen (olisko joku muu muka neulonut mallitilkun?). En kuitenkaan ole varma, päättyvätkö raidat ihan sopivaan kohtaan kroppaani. Ja ne vyötärömuotoilut olisivat ehkä kuitenkin olleet paikallaan. Pidänkö edes tuosta kauluksesta, ja minkä mittainen helma sitten olisi pukevin? Silkkisekoite on myös erittäin laskeutuvaa, joten pelkään että valmiista neuleesta tulee liiaksi pintaa nuoleva. Ehkä se toimisi sittenkin paremmin neuletakkina. Kiskaisin jo puikot neuleesta, mutta päättämättömyys vaivaa. Purkaako raitoihin asti ja neuloa koko helma raidallisena? Vai purkaako kokonaan ja neuloa jotain aivan muuta?

Neuleväsymyksestä kertonee sekin, etten jaksa tähän väliin viritellä edes pientä korjaavaa projektia, vaikka olen sen hyväksi metodiksi todennut. Mutta talviunet kelpaisivat.

7 kommenttia:

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Minuun iski myös yhtäkkiä sama "tauti". Tylsää, mutta eiköhän se taas mene ohi :)

Kauniit värit on tuossa sinun työssäsi!

heini kirjoitti...

Siis tuohan on aivan ihana, jatka sitä ja minusta se olisi hieno loppuun asti raidallisena. Silleen sopisi monenlaiselle vartalolle. Ei siitä liian nuolevaa tule. Blogien salaiset projektit (ja omatkin pienet, hyvin pienet) ovat olleet täälläkin mielessä :). Niistä tekisi mieli kertoa, mutta ei voi ja joulun jälkeen niihin ei enää halua palata ;).

Ryyni kirjoitti...

Kappas, mullahan on sama paita puikoilla. Tosin olen vasta kaulusta tekemässä, mutta mietin jo raitojen tekemistä. Saattaa olla että ainakin itse teen ne helmaan asti. :)

Minna kirjoitti...

Ilosofiaa, tylsää kyllä, mutta meneehän se jossain vaiheessa ohi. Värit ovat kyllä kivat yhdessä, mutta kokonaisuus mietityttää.

Heini, ihanan positiivinen kommentti tuon projektin osalta :) samaan suuntaan ole itse kallistumassa, mutten ole varma johtuuko se vain laiskuudesta (en viitsisi purkaa). Mulle käy myös noin lahjaprojektien kanssa, niihin palaaminen jälkikäteen ei enää innosta. Ihailenkin noita kurinalaisia käsityöbloggaajia, jotka esittelevät joulupakettien sisällöt ja tekevät vielä uutenavuonna koosteen koko vuoden töistä.

Minna kirjoitti...

Ryyni, mikä yhteensattuma :) Raidoitus loppuun saakka saattaa olla toimivin idea.

Ingi kirjoitti...

Tutulta kuulostaa! Monesti joutui loppuun asti jännittämään, mitä siitä tuleekin! Toivottavasti tulet olemaan lopputulokseen tyytyväinen, isotöinen neule. Näyttää ainakin jo nyt ihanalta!

Minna kirjoitti...

Ingi, nämä värit kyllä toimivat hyvin keskenään, mutta jännitystä tosiaan on ilmassa. Ehkä se päättämättömyyden tunteeni johtuukin siitä, etten malttaisi odottaa loppuun saakka. Toki purkaminenkin olisi nyt vähemmän vaivalloista kuin sitten kun kaikki langat on päätelty.