torstai 11. joulukuuta 2014

saako toivoa?



Katselin viimevuotista toivelistaani, ja se herätti jonkinmoista reflektoinnin tarvetta. Esimerkiksi kelkan sijasta toivoisin ihan vaan lunta. Ja olisin siitä oikeasti tosi onnellinen. Mutta vaikka kuinka väittäisin oppineeni näkemään olennaisen ja tyytyväni niinkin vähään (oikea talvi! se ei ihan vähän olisikaan!!), niin ihmisellä on taipumus kehittää tarpeita. Tai haluja, sanotaan. Esimerkiksi 

silkkivanutäytteiset peitot (kestohaaveet kehittävät kärsivällisyyttä)  
kilon Cascaden Eco+ -lankaa värissä 'natur' (edelleen Sylvi)
merinovillaiset legginssit
myös keittovillaiset kelpaisivat    
matkapyyhkeen uimahallireissuille - esimerkiksi pellavainen tai joku retkeilyversio 
lapsen käteen sopivat kaakaomukit ulkoilmaherkutteluun
hotelliyö (tai viikonloppu) 

olisivat aika kivat. Joskin useimmat näistä tuntuisivat kaipaavan kaverikseen kirpakkaa talvikeliä, pakkasta ja askelten alla narskuvaa lunta. Ja hotellihuoneen ikkunastakin olisi mukavampi katsella valkeaa talvimaisemaa. Joten saako toivoa? 

4 kommenttia:

adelheid kirjoitti...

Mä voin lämpimästi suositella Ruskovillan silkkivillaisia "kalsareita"! Mulla ollut käytössä jo pari talvea ja ainoa vika on se, että mulla on vaan yhdet. Mitä pistää päälle kun kalsongit tarvii välillä pestäkin?! Eli mä haluisin yhden parin lisää. Vink, vink: kannattaa toivelistaan samantien pistää kaksi paria :D

Minna kirjoitti...

Kaksi paria on hyvä idea! Mä haaveilen tällä haavaa sellaisista kaytseen kestävistä versioista hameen tai tunikoiden alla käytettäviksi, mutten tiedä onko sellaisia edes olemassa. Ehkä pitäisi ottaa neulepuikot kauniisen, tai siis kärsivälliseen, käteen? Ruskovillan silkkivillat ovat kyllä hyvä vaihtoehto, jonka olen ihan unohtanut. Yhdet sellaiset omistankin, mutta ovat sen verran vanha ja käytetyyn näköiset, että kaksi paria moisia olisi hyvä lisä listaan.

amuk kirjoitti...

Minä jaan taas toivelistassasi nuo peitot ja Eco-langat. Pidän peukkuja puolestasi.

Minna kirjoitti...

Kiitos peukuista amuk :) Veikkaan kyllä että saan hankkia Sylvi-lankani ihan itse, sillä meillä kuulemma on aika paljon lankaa... mutta toivossa on hyvä elää!